Sotkamon Rakennus Oy on luottanut Vumoksen ammattitaitoisen viher- ja piharakentamistiimiin jo 20 vuoden ajan. Henkilöstö on tuttua jo niiltä ajoilta, kun sittemmin Vumos Oy:n kanssa yhdistynyt Vuokatin Nurmi Oy oli itsenäinen toimija.
Vuonna 2017 Vumos toimi Sotkamon Rakennus Oy:n alihankkijana useissa kohteissa, merkittävimpinä Kangaslammin koulu Iisalmessa sekä Leivolan päiväkodin muutostyöt Sotkamossa. Molemmissa kohteissa Vumoksen vastuulla olivat pihakiveykset, nurmet, istutukset ja leikkivälineet.
Pitkäaikaisen kumppanuuden taustalla on Sotkamon Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Petri Piiraisen mukaan Vumoksen luja ammattitaito, hyvä työn jälki ja pitävät toimitusaikataulut.
”Viherrakentamisessa on tärkeää, että kun työmaan pitää olla valmis heinäkuun loppuun mennessä, niin pihatkin ovat silloin valmiina eikä vasta elokuussa. Vaikka kiirettäkin on välillä pitänyt, Vumoksella on aina ollut valmista sovittuun päivämäärään mennessä,”, Piirainen kertoo.
Selkeä urakka yhdeltä toimijalta
Vumoksen monipuolinen osaaminen ja tarjonta miellyttää pääurakoitsijaa. Kun yksi toimija voi tehdä kaikki pihatyöt, se on aina parempi.
”Vaikka hinta ei aina välttämättä olisi halvin mahdollinen, valitsen mieluummin yhden toimittajan kuin monta eri toimijaa. Silloin ei tarvitse miettiä aikataulujen yhteensovittamista ja urakkarajoja”, Piirainen kuvailee.
Yhteydenpito Vumoksen kanssa on toiminut mutkattomasti. ”Vaikka ihmisiä ei aina heti saa puhelimella kiinni, niin aina soitetaan takaisin päin ja asiat etenevät.”
Nurmikon viherrykseen voi luottaa
Petri Piirainen on tyytyväinen Vumoksen työn laatuun ja hyvään hinta-laatu –suhteeseen. Vumoksen puut, pensaat ja nurmet ovat aina lähteneet hyvin kasvuun. Vumoksen asiantuntemukseen viherrakentamisessa voi luottaa, sillä puutarhurit ovat koulutettuja ammattilaisia. Istutukset ja niiden hoitaminen tehdään kerralla oikein.
”Urakkasopimuksiin kuulu aina kasvuunlähtötarkastus, jossa katsotaan syksyllä, että puut, pensaat ja nurmikko vihertävät. Kokonaisuuteen kuuluu myös ensimmäinen nurmikon pensaiden leikkaus. On hyvä asia, että Vumokselta löytyy koulutettuja puutarhureita, sillä kun asiat on tehty kerralla oikein, syksyllä ei tarvitse vaihtaa kuolleita puita ja pensaita.”
Piiraisen näkemys Vumoksen henkilöstön asenteesta työntekoa kohtaan on positiivinen. Kun taustalla on pitkä kokemus, työn jälki on hyvää.